Pää järjestykseen vasaran avulla

Alan olla yhä enemmän sitä mieltä, että paras tapa järjestää ajatuksensa on tehdä jotakin hyvin konkreettista. Siivota kämppä, leipoa ja kokata, virkata pipo, kaivaa puutarhassa. Joo, kyllä lenkille lähteminenkin toimii. Mutta välillä on hyvä, että saa aikaiseksi jotakin, jota voi katsella, koskettaa tai maistaa. Kenties siten todistaa omaa olemassa olon oikeutustaan jollakin ikiaikaisella tavalla.  Tai ainakin näkee kättensä jäljen.

Työ on monesti suunnittelua - sinänsä mielettömän innostavaa  - mutta kuinka usein oikeasti pääsee nyrkit savessa toteuttamaan visioitaan?

 Itselleni ainakin odottelu on tuskastuttavaa. Mitä mutkikkaampi ja aikaasyövempi päätöksenteko, sen pienemmäksi intoni kutistuu. Siis ainakin, jos en voi itse vaikuttaa asiaan. 

Olen toiminnan ihminen. Kun jotakin päätetään ja tavoite on kirkas, haluan päästä heti tositoimiin. Silloin pusken eteenpäin kuin tarnokas poni, paiskon menemään, selvitän esteet, suorastaan innosta hirnahdellen. Vedän täysillä niin, että loppusuoralla kaadun kaikkeni antaneena maaliviivalle, typertyneen onnellisena hymyillen.  

Tänään helpotin viikonlopun sairastelusta keräytyneitä höyryjä ja purin paikalleen rakennetun kirjahyllyn. Siinä tarvittiin vasaraa ja tahtoa. Vähän lihaksiakin, kun kannoin kymmenien kilojen kirjapinoja kerroksesta toiseen. Liimaukset olivat erinomaiset, mutta vihdoin rakenne antoi periksi ja sain hyllyn purettua nätisti osiinsa. No, mitä nyt pari pientä kolhua.

Lapset kutsuivat minua koko illan Muskeli-Mammaksi.