Designmuseosta vaihtelua sadepäivään

Sataa tihuttaa, eikä hämärä hälvene päivälläkään. Lokakuinen sunnuntai ei houkuttele ulos piristymään, mutta lasten kanssa pelkkä kotona möllöttäminen on huono ajatus. Siitä seuraa vain nahistelua, kähinää ja päivän päätteeksi hermoja raastavat nukkumaanmenorituaalit.

Siispä museoon.

Helsingin ytimessä, Korkeavuorenkadulla sijaitsevassa Designmuseossa on usein sellaisia näyttelyitä, joista koko perhe löytää mieluista katseltavaa. Kokoelmanäyttelyssä esitellään kotimaisen taideteollisuuden kehitystä 1800-luvun lopulta tähän päivään. Sieltä on hauska bongata tuttuja astioita ja huonekaluja. Lisäksi museon kahdessa muussa kerroksessa on omat vaihtuvat näyttelynsä. Kierroksen kruunaa herkkuhetki museon rauhallisessa ja valoisassa kahvilassa.

Jarmo Mäkilän teos veti puoleensa yläkerroksen Keramiikka tilassa -näyttelyssä.

 Lapset innostuvat oitis pohjakerroksen Lastenpäivä lasikylässä -näyttelystä.  Vitriineissä esillä olevat teokset ovat värikkäitä ja mitä mielikuvituksellisimpia. Näyttely perustuu Nuutajärven lasikylässä viime kesänä järjestettyyn lasten työpajaan, jossa lapset saivat suunnitella lasista puhallettavia teoksia. Niistä noin neljäkymmentä toteutettiin ammattilaisten voimin.

Melkein hauskinta muksuistamme ovat Fatboy-säkkituolit, joita lojuu näyttelyn taustoja esittelevien videoiden edessä. Löhötuolien kanssa pyöriessä heillä menee iloiset kymmenkunta minuuttia - juuri sopiva tuokio, jonka kuluessa aikuiset ehtivät katsoa näyttelyn.

Hurautamme hissillä ylimpään kerrokseen Keramiikka tilassa -näyttelyyn.  Aulassa ensimmäisenä puhuttelee hiljainen poikien jono Jarmo Mäkilän teoksessa Peiliin piirretty unikertomus eli Kärpästen herra V. Oma metrin mittaisemme menee seisoskelemaan joukon rinnalle, ja epäilee, että patsaspojat saattavat sittenkin olla eläviä.

Viehätyn Marimekon suunnittelijana tunnetun Fujiwo Ishimoton Puutarha-teoksesta.  Keraamiset kukat ja kasvinlehdet on sommiteltu seinänkokoiseksi levolliseksi kollaasiksi.

Ihastuttava on myös Riitta Talonpojan Lumen odotus. Teoksessa yhdistyvät hienosti massa, keveys ja valo, iloisuus ja juhlavuus.

Soile Paasosen 3 kulhoa on eleettömän tyylikäs ja kaunis teos – perinteistä keramiikkaa.

Yläkerran näyttely on kiinnostavasti rakennettu kokonaisuus, jossa keramiikan monimuotoisuus esitellään oivallisesti. Myös jälkikasvu jaksaa kiertää sen mukisematta. Näyttelyarkkitehtuuri on Hannele Grönlundin varmaa käsialaa.

Ainoa miinus on ärsyttävä näyttelyteksteillä kikkailu. Tekstit kiemurtelevat seinillä graafisina elementteinä, joiden sanomaa on mahdoton lukea. Tekstit voi jättää pois, jos ei sanottavaa ole.

Sillä välin kun vanhemmat kiertävät kokoelmanäyttelyssä, lapset kirjoittavat ja piirtävät palautetta museolle sisääntulokerroksen punaisessa nurkkauksessa. Se on heistä mukavaa puuhaa.

Museokierroksemme päättyy Designmuseon kahvilaan, jossa on hyvin tilaa. Valittavana on suolainen piirakka, jonka saa myös lisäkesalaatin kera, croissant, pullaa, suklaatorttua, pikkuleipää tai viineriä.  Valikoima ei päätä huimaa ja kahvilanpitäjä joutuu pian myymään ei-oota; pullista ja viinereistä viemme viimeiset. Kahvi on hyvää, myös pienten valmistajien tuoremehua ja limonadia löytyy.

Jostakin syystä kahvilan tiskillä oleva Tapio Wirkkalan kaunis Ultima Thule-vesikannu tuntuu olevan aina tyhjä. Olisikohan mahdollista laittaa useampi kannu, jos ei yhtä ehdi jatkuvasti täyttää? Moni kaipaa kahvin seuraksi vesilasillista.

Sunnuntai kääntyi iltapäivään. Suuntasimme kotiin valmistamaan päivällistä.

Designmuseo, Korkeavuorenkatu 23, Helsinki

Avoinna ti 11-20 ja ke-su 11-18
www. designmuseo.fi
Kahvila ja museokauppa

Kotona voi olla yllättävän kallista

Viime aikoina olen saanut jatkuvasti arvoida, kuinka paljon haluan maksaa erinäisistä kotiarkeen liittyvistä pikkuaskareista. Esikoinen näet himoitsee pikkupoikien villitystä, kuula-asetta.

Ylimääräisiä kymppejä ei perheessämme automaattisesti lapsille jaella, siispä selitin pojalle, että jos hän auttaa kotitöissä, maksan siitä mielelläni hänelle taskurahaa, josta hän voi säästää lelua varten.

Teimme listan asioista, joista pientä korvausta voisi saada: jätepaperien vieminen keräyslaatikkoon, astianpesukoneen tyhjennys, pikkuveljen hoitaminen, käsipyyhkeiden vaihtaminen, roskapussin ja biojätteen vieminen. Pöydän kattaminen, pihan haravointi, tyhjien pullojen palautus... 11-vuotiaalle sopivia tehtäviä kertyi monipuolinen lista.

Poika tarttui toimeen innokkaasti ja ensimmäisen viikon aikana tehtävälistaan kertyi ylenmäärin rasteja. Apukädet helpottivat myös omaa kotityövuortani.

Toisella viikolla tahti alkoi hiljentyä. Kolmannen viikon alkaessa homma hiipui lähes kokonaan. Poika alkoi kysellä, miten paljon hän saisi sänkynsä petaamisesta tai siitä, että nostaa lattialle heittämänsä takin naulakkoon. Entä paljonko irtoaisi hyvästä koenumerosta?

Kotitöiden uuvuttava toistuvuus ei häntä enää inspiroinut, silti koti oli alkanut näyttäytyä hänen silmissään hämmästyttävänä rahasampona, jossa moni teko tuottaisi kilahduksen kassaan.

Selitin, etten minäkään laskuta häntä vaatteiden pesusta, siivouksesta, valmistamistani aterioista, tv:n katselusta tai lakanoiden vaihdosta. En myöskään peri vuokraa häneltä huoneesta. Perheessä jokainen osallistuu osaamisensa mukaan, koska ei ole reilua, että vanhempien kaikki vapaa-aika kuluu kotitöissä, joita tehdään koko perheen hyväksi.

Ja jos on erityisen paljon avuksi, kuten hän viime aikoina, voi kotitöillä myös hiukan tienata.

Poika näytti oivaltavan homman juonen, etenkin kun hän sai välipalan hintalapun kera.

Venetsian biennaali - syksyn kohokohta

Jos lokakuussa on mahdollisuus lähteä ulkomaille, suuntaan Italiaan ja Venetsian biennaaliin. Siellä saa upeissa puitteissa ajatuksia ruokkivan katsauksen eri maiden nykytaidetta tai arkkitehtuuria. Venetsiassa sää on usein syksyllä miellyttävä; ei läkähdyttävä, silti kesäinen. Lomakuukausien tungoskin on ohi.

Parillisina vuosina biennaalin pääroolin saa arkkitehtuuri. Tämän vuoden teema Fundamentals on palkitun hollantilaisen arkkitehdin ja näyttelyn kuratoineen  Rem Koolhaasin valitsema.

Biennaalialueita on kaksi; lähempänä San Marcon aukiota sijaitsevan Arsenalen telakka-alueen isot hallit sekä Giardinissa sijaitsevat kansalliset paviljongit.

25 euron lipulla pääsee kerran kumpaankin paikkaan, eikä lippua tarvitse käyttää samana päivänä – onneksi. Kummassakin kohteessa kun vierähtää helposti päivä.

Giardinissa sijaitseva päänäyttely Elements of Architecture pureutuu rakennusten eri osiin alkaen lattioista ja ovista päätyen tulisijoihin ja kattoihin.

Tulevaa ei visioida vaan haetaan näkemystä osien historiasta. Mielenkiintoista on havaita, miten vaikkapa ikkunan tarkoitus on vuosisatojen saatossa ja eri kulttuureissa muuttunut, tai kuinka parveke asemoituu yksityisen ja julkisen, sisä- ja ulkotilan välimaastoon ja toimii myös vallanpitäjien näyttämönä.

Suomi esittäytyy Keskuspaviljongin vieressä, omassa Alvar Aallon suunnittelemassa Aalto-paviljongissa, ja on myös mukana Sverre Fehnin suunnitteleman Pohjoismaiden paviljongin yhteisnäyttelyssä.

Seinäjokelaisarkkitehdin Anssi Lassilan (OOPEAA, Office for Peripheral Architecture) Re-Creation-installaatio on yhteistyöprojekti, jossa Lassilan suunnittelema puurakenne toteutettiin Kiinassa paikallisten arkkitehtien voimin, paikalliseen rakennuskulttuuriin soveltaen.






















Siinä kun Lassilan puumaja on jäyhän veistoksellinen, on kiinalainen bambusta rakennettu versio ilmava, valoisa, lähes leikkisä. Kummankin majan sisälle voi mennä tunnelmoimaan.

Aalto-paviljonki toimii installaatioiden välisenä siltana, jossa työprosessia avataan muun muassa videolla.

Alueella on muutama kahvila, joista saa ostaa pikku purtavaa ja juomia. Näyttelyn lomassa on kiva nauttia aurinkoisella terassilla kylmää valkoviiniä ja lepuuttaa katsettaan Venetsian laguunin laineissa.




Yksi suosikkejani oli Japanin paviljonki, jossa tarjottiin ideoita kyläyhteisöjen rakennusperinteistä.

Myös Iso-Britannia piti lippuaan korkealla. Viime vuonna britit olivat keksineet lisävetonaulaksi afternoon tea'n, joka houkutteli väkeä jonoiksi asti. Paviljongin takaosassa avautuva terassi onkin täydellinen paikka teehetkeen.

Arsenalin näyttelyalueen valloitus alkoi Italian osuudesta. Hallissa toisensa perään oli ripustettu valkokankaita, joiden molemmin puolin pyöri kohtauksia Italiassa kuvatuista elokuvista. Henkeäsalpaavia maisemia, hienoja rakennuksia, tunnustettuja ohjaajia, karismaattisia näyttelijöitä. Viihdyttävä, vangitseva kokonaisuus.

Kosovon teos oli vaikuttava perinnejakkaroista koottu installaatio. 

Dominikaanisen tasavallan installaation yli saattoi kävellä.

Kovin paljon ei biennaalin tarjontaa kykene kerralla pureksimaan, sillä useimmat näyttelyt ovat perusteellisia tietopaketteja, myös visuaalisesti stimuloivia. Viime vuotisessa nykytaiteen biennaalissa videoteosten suuri määrä teki näyttelyn katsomisesta jopa työlästä. Arkkitehtuuribiennaali ei ollut niin raskas, mutta nykytaiteen elämyksellisyyteen se ei yltänyt.

Talvi-iltoihin viemisiksi jäi pohdiskeltavan ohella myös materiaalia, jota valikoin parhaista näyttelyistä. Jos asuisin Venetsiassa, kävisin biennaalissa viikoittain, maistelisin sitä kerros kerrokselta.

Majoittuminen Venetsiassa ei ole halvimmasta päästä. Vaatimattomastakin hotellihuoneesta saa pulittaa toista sataa euroa. Jos viipyy pidempään kuin kaksi yötä, hyvä vaihtoehto on asunnon vuokraus. Vuokrakämppiä tarjoavia välittäjiä ja yksityisiä on netissäkin paljon. 

Tällä kertaa löysin yöpymispaikaksi kodikkaan B&B:n hieman sivusta, idylliseltä Lidon saarelta. Vaporettolla keikutteli seitsemässä minuutissa Giardiniin, kymmenessä Arsenaliin. Rannoistaan ja elokuvajuhlistaan kuuluisan Lidon hiekkarannat olivat jo hiljaisia, mutta iltauinnille tarkeni mainiosti. Rantaviivaa värittävät simpukankuoret.

Huono puoli Venetsiassa alkaa olla sen pääelinkeino, turismi. Keskusta-alue ja San Marcon aukiota ympäröivät kadut ovat välillä tukalan täynnä. Venetsia vetää laumoittain turisteja, jotka pyrähtävät vain lyhyelle visiitille. Valitettavasti se näkyy usein kunnianhimottomina ravintoloina  ja välinpitämättömänä palveluna. 

Jos yöpyminen onkin arvokasta, saa tuliaisiksi edullisesti Muranon lasihelyjä tai paikallisia nahkalaukkuja. Ja onhan Venetsia ainutlaatuinen, historiallinen kaupunki, jonne kannattaa mennä vaikkei nykytaide tai arkkitehtuuri väräyttäisikään. 

Venetsian biennaali  Fundamentals 7.6.-23.11.2014