Palkkio mulle, kuhnurit

Tää on tätä.  Freenä pitäisi muistaa reipas yrittäjäasenne, mutta miten siihen liittyviä realiteetteja voisi opettaa yhteistyökumppaneille? Miten voi olla, että palkkionmaksu niin usein töksähtelee? Keskimäärin yksi kerta neljästä menee kuten on sovittu. Muut kerrat saakin sitten meilailla kohteliaita tiedusteluja, että varmistaisin vaan, olettekohan saaneet palkkiolaskuni, ja onkohan se mahdollisesti muistettu laittaa eteepäin?

Muuttuisikohan suhtautuminen, jos juttujen tilaajat joutuisivat penäämään kuukausipalkkaansa aina silloin tällöin työnantajalta?  Kenties esittämään todisteita kirjoitetuista ja editoiduista jutuista, julkaisupäivämääristä, sähköpostikirjeenvaihdosta. Jotakin kirkastumista voisi tapahtua, kun tuo armoitettu itsestäänselvyys, kuukausipalkka,  ei joka toinen tai viides kerta olisikaan sovittuna päivänä tilillä.

Pankkitili lurahtaa äkkiä kuralle, sillä maksupalvelu hoitaa hommansa prikuulleen niin kuin on sovittu; laina, lastenhoito, visa-lasku, laajakaista, työhuoneen vuokra ynnä muut juoksevat kulut häipyvät tililtä määräpäivänä.

Toimituksissa toki kohteliaasti pahoitellaan maksujen viivästymisiä. Selityksenä takeltelulle on a) kiire b) sijainen c) tilitoimisto vaihtui d) kun ei tää byrokratia oo oikeen mun juttu.

Hoi mediatalot! Opetelkaa prosesseja! Jää enemmän aikaa kehitykselle ja luovalle työlle - myös avustajalla.

Mustasukkaisuusongelma

Mies komensi aamulla tuskastuneena: "Nyt tosta sukkaongelmasta on päästävä eroon!"

Myönnettävä oli, että ongelma on. Käytämme nimittäin molemmat mustia sukkia. Miehen kengännumero on 43, minulla 38. Hän tykkää nilkan ja polven välimaastoon ulottuvista, minä suosin polvareita. Heikkolahjaisempikin arvaa, että sekaisin nuo menevät.

Miehen jalassa polvarini venyvät käyttökelvottomiksi. Jos hairahdun pukemaan hänen sukkansa, kenkiä jalkaan kiskoessa asia viimeistään paljastuu: kantapää jää pussille akillesjänteen yläpuolelle, eikä hyvin istuvan saapikkaan vetskari mene kiinni.

Pyykkäyksen jälkeen edessä on monilukuinen vuori mustia sukkia odottamassa jakoa kahteen pinoon. Jako on parasta suorittaa vähintäänkin loisteputkien ankarassa valossa. Tutkia isovarpaan kohdalta orastavat kulumat ja reiänalut (=minun töyhtövarpaani tekosia), arvioida kantapään kohta ja kuluneisuus (=miehen), vertailla varsien pituutta ja resorien ympärysmittaa.

Maailman tylsintä hommaa. Harvoin sitä kumpikaan tekee kovin korkealle viritetyllä kunnianhimolla. Huteja tulee. Aamuisin se kostautuu kiukkuisena sukkaparien metsästyksenä. Ihan kuin ei olisi muutakin puuhaa.

Päädyimme nyt tähän. Sukkagarderoobi uusiksi. Minulle värikkäitä sukkia, mies pitäköön mustansa.

Nyt odotan innolla, miten uuden sukkaidentiteetin luominen vaikuttaa minuun. Onhan se kuitenkin aika perustavaa laatua oleva juttu.

Vapaata kelluntaa

Tässä ensimmäinen blogini. Tarkoitus on kirjoittaa ajatuksia siitä,  miten elannon ansaitseminen vapaana tekijänä, yhdenlaisessa välitilassa, luonnistuu. Varmasti käsittelen myös elämäni tärkeitä asioita, perhettä ja vanhemmuutta, ja tuumin itseäni kiehtovaa teemaa; miten mitata elämässä onnistumista. Sivujuonteita luultavasti rönsyää, ainakin jotain ruoanlaitosta ja yrttien kasvatuksesta.

Ennen vapaaksi ryhtymistä olin kaksitoista vuotta vakituisessa työsuhteessa. Totuin palkallisiin lomiin, puhelinetuihin ja kunnollisiin työtuoleihin - atk-tuesta ja työterveyshuollosta puhumattakaan. Aika isoja juttuja näin jälkikäteen katseltuna.

Nyt kun olen vuoden verran kustantanut kaiken omasta pussista, välillä tulee mieleen, mitä järkeä tässä on? Olen valovuoden päässä palkollisten eduista. Palkallista lomaa en voi pitää, enkä maksaa asiallista eläkettä. Tai no, ainakaan vielä. Yksi kaveri juuri valitteli puolileikillään, miten hankalaa on saada yhdeksän ja puolen viikon lomat mahdutettua oman ja puolison kalentereihin.  Siihen lomatasoon ei pienyrittäjä ihan helposti yllä. 

Työpalkkiot tulevat vähän miten sattuu. Kun flunssa iskee, sairastan omaan piikkiin.  Kannettava Maccini on toistaiseksi toiminut kuin unelma, enkä ole kertaakaan joutunut sen vuoksi pulaan. Kun tietokone-ongelman päivä koittaa, pelkään, että se tulee kalliiksi. 

Vapaan työn edut ovat henkisellä puolella. Tärkeintä on juuri vapaus. Töiden ideoinnissa, toteutustavassa ja aikatauluissa. Hommia ei tarvitse nakutella kellokortin mukaan. Välillä voi hakea muksut hoidosta, laitella välipalat, haukata happea. Töitä voi jatkaa illalla, kun lapset nukkuvat, on rauhallista ja ajatus taas juoksee. Huonoa omaatuntoa lasten suhteen ei tarvitse potea. Ehtii olla läsnä.

Entisessä elämässäni arki oli suorittamista ja ajan kanssa kilpailua. Kiire päiväkotiin, töihin, palaveriin, kotiin... aina myöhässä jostakin. 

Hyvä puoli on sekin, ettei tarvitse kuluttaa elämää turhissa palavereissa.