Pariin viikkoon en ole ehtinyt juuri käydä pihalla - sen hoitamisesta puhumattakaan. Ja seuraus on tämä: vuohenputket ovat riehaantuneet.
Kukkapenkit, aidanvierustat ja puunalustat rehottavat niiden yltäkylläistä vihreyttä. Ahnaimmat ovat venyttäneet vartensa jo puolen metrin korkeuteen ja levittäneet lehtensä isoiksi päivänvarjoiksi lehtokotiloille, toiselle vitsaukselle.
Taas pitää miettiä, miten niihin suhtautuu. Vimmainen perkaaminen auttaa toki hetkeksi tai ainakin pitää tilanteen jotakuinkin aisoissa. Ne ryökäleet kun jatkavat leviämistään uskomattoman tehokkaasti.
Toisaalta mieleeni tuli ystäväni isoäiti, jonka mielestä vuohenputket ovat veistoksellisen kauniita kasveja. Hänellä oli niitä aina maljakossa.
Jospa teen kompromissin: katselen niitä kauniina - nehän ovat sitäkin - ja revin niitä juurineen aina ohi mennessä. Kukapa nyt rikatonta pihaa kaipaisi.
Taas pitää miettiä, miten niihin suhtautuu. Vimmainen perkaaminen auttaa toki hetkeksi tai ainakin pitää tilanteen jotakuinkin aisoissa. Ne ryökäleet kun jatkavat leviämistään uskomattoman tehokkaasti.
Toisaalta mieleeni tuli ystäväni isoäiti, jonka mielestä vuohenputket ovat veistoksellisen kauniita kasveja. Hänellä oli niitä aina maljakossa.
Jospa teen kompromissin: katselen niitä kauniina - nehän ovat sitäkin - ja revin niitä juurineen aina ohi mennessä. Kukapa nyt rikatonta pihaa kaipaisi.
