Kun ensimmäisen kerran yhdeksän vuotta sitten katselin Manhattania taksin ikkunasta, tuli lämmin tuttuuden tunne. Saman kuulemma kokee moni muu. Varmaankin lukuisat kaupungissa kuvatut elokuvat ja tv-sarjat ovat tehneet sen kadut ja pilvenpiirtäjien silhuetit niin tutuiksi, että mielessään siellä on jo viettänyt aikaa.
Manhattan on myös ruutukaavansa ansiosta yksi helpoimmin hahmotettavia suurkaupunkeja - tai oikeammin sellaisen kaupunginosia. Avenuiden ja Streetien yhteys on johdonmukainen, jako down-, mid- ja uptowniin antaa sulavan rytmin. Liikenne on meikäläiseen verrattuna kohteliasta - liekö syy sitten korkeat vakuutusmaksut vai erilainen liikennekulttuuri, kenties molemmat.
Kaupungit kymmenet upeat museot ja galleriat tekevät matkailijalle sen ongelman, että aika ei meinaa riittää. Etäisyydet ovat kuitenkin melko pitkiä ja ensimmäisten päivien tehoa vaimentaa seitsemän tunnin aikaero ja jet lag.
Tänä syksynä minulla on ilo ihailla Manhattanin pilvenpiirtäjiä toiselta rannalta, Brooklynin Williamsburgista. Jet lagin jälkitilassa heräsin parina aamuyönä kesken unien, ja katselin kaupunkia yövalaistuksessa. Charmi ei ole todellakaan hiipunut.
