Aloitin Juhlaviikkoni Huvilassa Yoko Onon keikalla, jonne armas puolisoni oli hankkinut meille liput ja vieläpä lastenvahdin.
Olen seurannut Onoa 1980 ilmestyneen John Lennonin ja Onon Double Fantasy -albumin ajoista. Hänen persoonallinen laulutapansa oli minusta aika kammottavaa, vaikkakin mieleenpainuvaa. Mielsin Onon biisien olevan lähinnä täytettä puolisonsa Lennonin levyllä, jonka musiikki minua varsinaisesti kiinnosti.
Silti, kun Ono sattumalta tepasteli vastaani viime syksynä Manhattanilla, sydän jätti yhden lyönnin välistä. Hän on jo vanha ja hauraskin nainen, mutta karismaattinen.
Lennonin ja Onon ikonista rakkaustarina välitettiin maailmalle kolmannen todistajan, kameran, kautta. Yoko esiintyy kuvissa tyynenä, kauniina, vahvana. He kävelevät Lennonin kanssa käsi kädessä, suutelevat ja nakuilevat valkoisten lakanoiden välissä. Intiimiä ja keskittynyttä. Silti katsoja ei tunne tirkistelevänsä. Yllä lepää hallittu tietoisuus.
(kuva Marcela Cutaldi Cipolla)
Pariskunta ajoi performansseillaan ja musiikillaan rauhan aatetta ja heidän yhteistyönsä jatkui Lennonin traagiseen kuolemaan asti. Siitä eteenpäin Ono on ollut leimaltaan Lennonin leski, vaikka onkin jatkanut omaa taiteellista työskentelyään. Megatähden lesken rooli voi olla aikamoinen ristikin. Lennonin kuolemasta tulee pian 33 vuotta.
Huvilassa porisi ja sorisi ennen keikan alkua kuin parhailla kokkareilla. Musiikki- ja viihde-elämämme silmäätekeviä oli paikalla runsain mitoin. Kas, tuolta huojuu hoikkaakin hoikempi Lenita näyttävissä meikeissään. Oranssinpunainen pitkä tukka vain hulmahtaa, kun uljas Aira Samulin astelee Jorma Uotisen käsipuolessa. Viereen istahtaa Paleface. Ihan täyteen ei Ono kuitenkaan vetänyt salia, syyksi moni arveli hintavaa lippua.
No, millainen keikka sitten oli? Lyhyt, mutta intensiivinen. Ennen solistin saapumista lavan taustakankaalla pyöri Onon lyhytelokuvia, muun muassa paljaita karvaisia takamuksia ja niitä tuttuja soutelu - ja suutelufilminpätkiä. Onon ja Lennonin elämää esitettynä Onon sihdillä.
Kitaristi Thurston Moore ja Ono olivat lavalla miltei huvittavan näköinen pari, mutta keskinäinen kommunikointi toimi. Moore on parimetrinen hujoppi, jonka lökäpöksyt ja surffitukka eivät kieli 55 vuoden iästä. Yoko Ono piskuinen, pillifarkkuinen tikkujalka isoissa aurinkolaseissaan ja lierihatussaan. Kahdeksankymmentävuotias nainen, japanilaiseen tapaan iätön. Ikä näkyi ehkä siinä, että Onon piti käydä tunnin keikan aikana huilimassa kymmenkunta minuuttia.
Biisit eivät olleet maata järisyttäviä, silti homma toimi. Kovin brutaalia uikutusta ei tällä keikalla kuultu. Onon ääni kesti yllättävän hyvin pitkät improvisoidun oloiset kiekumiset. Suomalaisvahvistus, rumpali Tomi Leppänen hoiti pestinsä suvereenisti – tuli ihan ylpeä olo.
Sanoituksista oli riisuttu mystiikka, ja Ono toi kannustavaa sanomaa oman ilmaisunsa löytämiselle: "Be brave! Respect your intuition!"
Kun ajattelee, että kahdeksankymppinen leidi kiertää ympäri maailmaa ähisemässä ja kiekumassa, ei voi kun todeta, että kaikki on mahdollista, jos uskoo siihen mitä tekee. Ehkä lippujen hinnoitteluunvaikuttaa vielä Lennon, mutta Onossa on tyyliä ja heittäytymistä. Hän on hauska.
