Mies komensi aamulla tuskastuneena: "Nyt tosta sukkaongelmasta on päästävä eroon!"
Myönnettävä oli, että ongelma on. Käytämme nimittäin molemmat mustia sukkia. Miehen kengännumero on 43, minulla 38. Hän tykkää nilkan ja polven välimaastoon ulottuvista, minä suosin polvareita. Heikkolahjaisempikin arvaa, että sekaisin nuo menevät.
Miehen jalassa polvarini venyvät käyttökelvottomiksi. Jos hairahdun pukemaan hänen sukkansa, kenkiä jalkaan kiskoessa asia viimeistään paljastuu: kantapää jää pussille akillesjänteen yläpuolelle, eikä hyvin istuvan saapikkaan vetskari mene kiinni.
Pyykkäyksen jälkeen edessä on monilukuinen vuori mustia sukkia odottamassa jakoa kahteen pinoon. Jako on parasta suorittaa vähintäänkin loisteputkien ankarassa valossa. Tutkia isovarpaan kohdalta orastavat kulumat ja reiänalut (=minun töyhtövarpaani tekosia), arvioida kantapään kohta ja kuluneisuus (=miehen), vertailla varsien pituutta ja resorien ympärysmittaa.
Maailman tylsintä hommaa. Harvoin sitä kumpikaan tekee kovin korkealle viritetyllä kunnianhimolla. Huteja tulee. Aamuisin se kostautuu kiukkuisena sukkaparien metsästyksenä. Ihan kuin ei olisi muutakin puuhaa.
Päädyimme nyt tähän. Sukkagarderoobi uusiksi. Minulle värikkäitä sukkia, mies pitäköön mustansa.
Nyt odotan innolla, miten uuden sukkaidentiteetin luominen vaikuttaa minuun. Onhan se kuitenkin aika perustavaa laatua oleva juttu.
